Työvoitto!

Niina Eeva

Tiedotimme tänään uuden kiinnityksen Kirjurinluoto Arenan lauantain 18.7. konserttiin. Jos olet tänne blogiin eksynyt, niin luultavasti olet myös tietoinen siitä, että uusi ja uljas kiinnityksemme on The Brian Setzer Orchestra. Ja jos sitä et tiennyt, niin käyhän kurkkaamassa uutinen osoitteesta www.porijazz.fi!

Uuden artistin kiinnittämiseen meni kieltämättä hieman kauemman, kuin itsekään olimme varautuneet, mutta sitten kun alkoi tapahtua, tapahtuikin rivakasti. Kun tieto Tom Jonesin keikan peruuntumisesta tuli meille noin 18 tuntia ennen kuin lipunmyynti aprillipäivänä 1.4. alkoi, menivät suunnitelmat niin markkinointikärkien kuin muunkin toiminnan osalta uusiksi. Paikkaajaa alettiin etsiä organisaatiossamme paljon käytetyn termin mukaisesti ”apinan raivolla”. Toisaalta yritimme muistuttaa niin itseämme, mediaa kuin yleisöämme siitä, että loppujen lopuksihan tässä nyt peruuntui vain yksi nimi sadasta.

Paikon etsinnässä kaikkien tähtien oli oltava kohdallaan: kiertääkö tämä ja tuo artisti ollenkaan kesällä ja jos kiertää, onko ko. päivä vapaana, mikä on artistin hintalappu versus myyntiodotukset, onko musagenre oikea tavoittelemallemme kohderyhmälle, onko artistissa oikea vetovoima, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Ja kun paikko piti löytää juuri tuohon yhteen ainokaiseen päivään, asetti se hieman vaikeuskerrointa verrattuna ns. normaaliin ohjelman buukkaamiseemme, jossa puhutaan kuitenkin mätsäämisestä 9 päivän aikajanaan.

Moni muistaa Brian Setzerin legendaariset keikat – peräti 5 kappaletta – vuodelta 1997 ja olemme saaneet vuosien mittaan paljon palautetta, jossa artistia on toivottu uudelleen Pori Jazziin. Yleisömme tuntuu olevan vähintään yhtä tyytyväinen kiinnitykseen kuin oma organisaatiomme, sillä olemme saaneet upeaa palautetta koko päivän mittaan.

Tässä muutamia poimintoja suoraan itselleni tulleista palautteista:

Loistava paikko Tompalle! Taas kävi näin että paljon paremmaksi meni! Uskomattoman upea juttu! Hakalan perhe kiittää!

EIKÄ?!? Nyt menin ihan kananlihalle. KIITOS PORI JAZZ! Tanja-Annika

Heippa Niina, Brian Setzer, siinä vasta oiva heppu korvaamaan Tomppaa! Petteri

Jihuu! Odotus päättyi. Onneksi olkoon hyvästä kiinnityksestä. Pasi

2 Responses to “Työvoitto!”

  1. Masa kirjoitti:

    Aivan mieletöntä!!! Vuoden kulttuuriteko! KIITOS!

  2. Matti V kirjoitti:

    Huhun mukaan Montreux putsas päätöspäivänsä (18.7) Princeä varten, siitäkin vois neuvotella Poriin korvaajaa jollekin :)

Kirjoita uusi kommentti