Talven taikaa?

Jari Leskinen

Helmikuu on mennä vilistänyt jo aika vauhdilla. Päivät pitenevät, lumikinokset suurenevat ja jääpuikot roikkuvat kuin miekat entisen Damokleen yllä. Kyllä se kevättä tekee??? Syksyllä aloitetut suunnittelut alkavat tulla pian päätökseen ja iso osa asioista alkaa loksahdella paikoilleen. Toki aivan varmoilla ollaan vasta elokuun puolella… Sopimusten tarkistelua, kilpailuttamista, aikatauluttamista ja kaikkea muuta mitä vaan voi kuvitella, käännellään kohdilleen jo aikaisin keväällä.

Itse katsoessani ensimmistä vuotta asioita tältä puolen pöytää, en osaa vertailla tätä ennen järjestettyihin festivaaleihin, mutta aika syyskuusta tähän päivään on mennyt kuin siivillä. Kysymys onkin samasta asiasta jossa artisti joutuu lähtemään keikalleen 10 tuntia ennen esitystä ja palaa yhtä pitkän matkan kotiin keikkansa jälkeen. Yleisölle siitä näkyy vajaa tunti. Mutta työmäärä koostaan huolimatta ei pelota, kun tukena ja turvana on huippunsa viritetty organisaatiomme, jolle tuskin riittävästi kiitosta voi jakaa.

Vaikka töitä onkin tehty hiessä päin ja tunteja tuijottamatta, ehdimme myös miettiä porilaisten viihtyvyyttä. Ystävänpäivän aattona olimme mukana järjestämässä Sami Pitkämön ja Pori Big Bandin yhteiskeikkaa, josta ainakin PBB jäsenet totesivat sen olleen heille sen päivän paras!

Eikä tässä vielä kaikki: Kuvataiderymämme käväisi tekemässä lumiveistoksen Kirjurinluotoon. Teokseen paneuduttiin hikeä säästämättä, tenniskyynärpäitä myöden! Eikä suotta. Tuomaristo palkitsi, rehellisyydenkin nimissä, teoksemme kymmenen parhaan joukkoon!

Tunnustusten ja hernesopan jälkeen on mukava jatkaa kohti kevättä.

Kirjoita uusi kommentti