Elina Yrjölä
Lokakuu vaihtui viikonloppuna marraskuuksi ja lisää sadetta ja räntää on odotettavissa. Maailmassa tuntuu vallitsevan kaikenlainen synkkyys ja alakuloisuus niin sään kuin ympärillämme olevan yhteiskunnallisen pahoinvoinnin ja taloudellisen tilanteen vuoksi.
Juuri viikonloppuna ollut pyhäinpäivä tuo voimakkaasti mieleen poismenneet omaiset ja ystävät ja herkistää mielen entisestään. Vanhempieni haudalla poiketessani pohdin, että täällä lepäävillä ei ole enää kiire minnekään! Ei tarvitse sovitella aikatauluja ja rientää tukka putkella paikasta toiseen. Mitenkähän levollisena voin itse kuvitella lepääväni täällä kerran, kun se hetki koittaa ja mitä olen ihan oikeasti saanut aikaan?
Katselin viime maanantaina televisiosta uudelleen filmin Ray Charlesin inspiroivasta ja epätavallisesta elämästä ja pohdin sitä ajankuvaa, joka silloin vallitsi ja minkälaisissa oloissa hän varttui. Se ei ollut todellakaan ruusuilla tanssimista. Rayn äiti osasi onneksi kasvattaa poikansa kohtamaan maailman ja sen vastoinkäymiset sisulla, ja sillä sitkeydellä Ray ponnisti itsenä kansainväliseksi tähdeksi. Hänen jälkensä ja musiikkinsa elää aina, tuo yhä hymyn huulille ja saa jalan heilumaan.
Perhe, ystävät, musiikki ja erilaiset elämykset ovat tärkeitä voimanlähteitä varmaan meille kaikille ja antavat rohkeutta uskoa tulevaisuuteen. Välitetään toisistamme, keskitytään olennaiseen, huomioidaan apua tarvitsevat, mutta yritetään nähdä myös se uskomaton kauneus, joka on kaikkialla ympärillämme.
Ray – tällä kertaa auringonsäde pilkahti juuri ikkunastani ja uudet jazzpaidat tulivat painosta. Me täällä keskitymme valmistelemaan uusia upeita festarielämyksiä ensi kesän vieraillemme, marraskuu ei meitä porilaisia lannista – eihän?
Seuraava juttu putkahti sopivasti sähköpostiini, optimismia, sitä kaivataan:
Porilaista elämää
Kaksi porilaista kaveria kuoli ja joutui helvettiin. Seuraavana päivänä piru pysähtyi tsekkaamaan, miten kavereilla menee ja löytää heidät pukeutuneina toppatakkeihin, käsineisiin ja karvalakkeihin. Molemmat lämmittelevät tulen ääressä Karhu-pullot kourassa. Piru ihmettelee; Mitä te teette? Me ollaa Porist, lume, jää ja kylmyyre maast. Ollaa vaa tyytyväissi ko päästää lämmittelee välil, onneks Karhu o kylmää, vastaavat porilaiset tyytyväisinä. Piru kääntää lämpöä raivoissaan entistä kuumemmalle. Seuraavana aamuna piru taas ihmettelee, ettekö te huomaa kuin helvetin kuuma tääl on?
- Tua noi ni, tiäksää kato nii ko me sul eilä kerrottii, me ollaa Porist, lume, jää ja kylmyyre maast. Ollaa vaa tyytyväissi ko päästää välil lämmittelee, toistavat porilaiset vastauksensa ja grillaavat tulen ääres makkaraa ja juovat Karhua, tällä kertaa nelosta. Piru on niin raivoissaan, ettei tiedä miten päin olisi. Sitten hän keksii ratkaisun. Porilaiset tykkäävät kuumuudesta, koska he ovat eläneet koko ikänsä kylmässä. Piru päättää kääntää kaiken lämmön pois helvetistä. Seuraavana aamuna lämpötila on alle nollan ja jääpuikkoja roikkuu joka paikassa. Ihmiset hytisevät niin kovin, että hampaat kalisevat. Piru hymyilee ja lähtee etsimään kahta porilaista. Piru löytää heidät pukeutuneina toppatakkeihin, käsineisiin ja karvalakkeihin, hyppimässä ja huutamassa riemusta kuin hullut, Karhua on kulunut koritolkulla. Piru vääntelee käsiään epätoivoissaan: Minä en ymmärrä, kun käännän kuumalle, te olette tyytyväisiä ja kun tulee jäätävän kylmää te olette edelleen onnellisia. Mikä teissä porilaisissa oikein on vikana? Porilaiset katsovat pirua yllättyneinä:- Ek sää tiä? Tua noi ni kato ku sillo ko helvetti jäätyy, ni Pori Ässä o voittanu SM-liiga mestaruure!