Mikko Peltola
Suomessa julkaistiin viime vuonna yli 50 jazzlevyä. Vaikka luvussa on mukana myös kymmenkunta uusintajulkaisua, niin määrä on huima. Huhut jazzin kuolemasta ovat voimakkaasti liioiteltuja ja ennenaikaisia.
Puoleensataan albumiin mahtuu tietysti laaja laatukirjo, mutta pääosin taso on kova. Tutustuin hyvin viime vuoden tarjontaan, kun olin Jazz-Emma -palkinnon valintaraadissa.
Jazz-Emman ehdokkaiksi nousseet viisi albumia ovat täysin kansainvälistä tasoa ja kestävät kovankin vertailun. Tasoa riittää myös eri tyyleissä big band -musiikista trioihin. Mistä tämä kaikki kertoo?
Suomessa kerätään sitä satoa, jonka siemenet kylvettiin 1970- ja 80-luvulla, kun nykyistä musiikin koulutusjärjestelmää rakennettiin. Toinen seikka on äänitystekniikan huima kehitys. Nykyisillä kotistudioillakin pystyy äänittämään erinomaista jälkeä. Kynnys levyttää on oleellisesti madaltunut.
Suomen Jazzliiton kotisivuilta www.jazzliitto.fi löytyy lista viime vuonna julkaistuista jazzlevyistä. Käykäähän katsomassa ja ostakaa kokeeksi.
Lopuksi suositukseksi oma Top-5: The Five Corners Quintet: “Hot Corner”, Mikko Hassinen: “Traveller”, Perko-Pyysalo-Viinikainen: “Maan korvessa”, Jaska Lukkarinen trio: “Trane Ear” ja Sami Pitkämö & UMO: “Lauluja rakkaudesta ja vähän muustakin”.
Hyvä musiikki vie mielen jo kesäiseen Poriin.
Voisinpa sanoa kiitos samoin!
Ulkomaisista artisteista olisin hyvin kiinnostunut näkemään meillä Porissa Joe Bonamassan. “Tutustuin” arvoisaan kitaristiin vasta hiljakkoin. Upeaa soitantaa. Kesää odotellessa!
Hienoa, että Pori Jazz -sivuilla puhutaan myös jazzista. Upeaa, kiitos!