Kahvihetket kunniaan

toukokuu 18th, 2009

Elina Yrjölä

Ollaan yli toukokuun puolivälissä ja jazztoimiston tahti kiihtyy ja tunnelma tihenee. Uudet kesätyöntekijämme ovat lähes kaikki jo aloittaneet pestinsä ja toimistoon on tullut uutta virettä ja väriä. Osa kesätyöntekijöistä on uusia, osa jo vanhoja tuttuja ja toivon mukaan kohta kaikki tunnemme toisemme hieman paremmin ja muodostamme hyvän jazzjoukkueen festivaalille 2009.

Koska kaikilla on paljon työtä ja tehtävää tulee aivan liian usein vain puurrettua omassa työpisteessä tietokoneen takana, ja sosiaalinen kanssakäyminen jää minimiin. On muka niin kiire, ettei ehdi istahtaa yhteiseen kahvipöytään juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia työtovereiden kanssa, vaikka juuri nuo kahvitauot ovat usein kaikkein parhaimpia hetkiä esim. tiedonkulun kannalta. Tällöin kuulee ja oppii monta asiaa ja myös kynnys kysyä ja selvittää jokin mieltä askarruttava asia on paljon pienempi. Ja tietysti myös tiimityön kannalta on helpompi työskennellä, jos ehtii hieman perehtyä toisiinsa. Aivan liian usein keskinäinen kanssakäyminen tuppaa tapahtua vain sähköpostin välityksellä.

Toki meillä Jazzissa on aina järjestetty yhteisiä turnauksia ja erilaisia tempauksia, joissa pääsemme tutustumaan toisiimme paremmin. Esim. vuosi sitten olimme koko porukalla melomassa Eurajoella. Miltei kaikille kokemus oli uusi ja lisäksi kova tuuli laittoi kyllä voimat ja tiimityön koetukselle. Hyvin kuitenkin päämäärään selvittiin ja vielä kun jaksettiin raahata kajakit ja kanootit toimarimme kesämökin rantaan, jonne retkemme päätyi, oli olo väsynyt mutta ah niin tyytyväinen. Sen jälkeen maistui kylmä juotava, sauna ja herkulliset tarjoilut kaksin verroin. Montaa monessa on vuosien kulussa tehty, pelattu pesistä, käyty värikuulasotaa, opeteltu purjehtimaan, pelattu rantapalloa, opeteltu ampumaan, saunottu, uitu, kokattu, pyöräilty ja rullaluisteltu, hienoja hetkiä ja paljon on kerääntynyt mukavia muistoja. Silti peräänkuulutan, että yhteisiä kahvihetkiä ei pitäisi laiminlyödä, edes muutaman kerran viikossa, vaikka onkin aina niin kiire…

Brian Setzer – toiveuusinta!

toukokuu 12th, 2009

Mikko Peltola

Festivaalilla esiintyy toisinaan artisteja, joiden esitys jää muistiin lähes elämää suurempana. Tällöin konsertin fiilis on ollut poikkeuksellinen.

Tunnelmaan vaikuttavat artistin esityksen lisäksi esimerkiksi kaunis ilma ja hyvä henkilökohtainen moodi. Näistä tekijöistä syntyy kokonaiselämys, joka jättää poikkeuksellisen syvän muistijäljen. Näin tapahtui Porin suistomaalla kesällä 1997. Nyt Poriin saapuva Brian Setzer on esiintyjä, jonka yhtyeen esiintymisten perään haikaillaan vielä 12 vuotta myöhemmin.
Setzerin iso svengijengi potkaisi monelta Kirjurinluodossa telttatuolin alta. Mainioilla sovituksilla rokkaava big band, jolla on karismaattinen solisti – siinä se.

Vaikka Setzer tunnetaan parhaiten newyorkilaisena rockabilly-artistina, hänen nuoruusvuosiensa ensimmäinen instrumentti oli saksofoni. Brian-poika ihaili jazzin kuuluisia big bandejä kuten Count Basien ja Louis Jordanin orkestereita. Näitä orkestereita hän myös kotikaupungissaan kuunteli.

Stray Catsien hajottua hän toteutti unelman ja kokosi ison orkesterin, joka yhdistää hänen musiikilliset intohimonsa. Tämän orkesterin svengi on niin rehellistä ja vastustamatonta, että sitä on mahdoton vastustaa. Tätä herkkua on nyt tarjolla Porin Kirjurinluodossa alkuillasta lauantaina 18. heinäkuuta. Svengaavaa ja rytmisesti tarkkaa soittoa à la Brian Setzer.
Näistä raaka-aineista syntyy kesäinen cocktail, jota on mahdoton nauttia istualtaan.

P.S. Toisen toiveuusinnan Porissa tarjoaa soulin diva Erykah Badu. Muistatko Kirjurinluodon heinäkuisena lauantaina vuonna 2001?

Työvoitto!

toukokuu 6th, 2009

Niina Eeva

Tiedotimme tänään uuden kiinnityksen Kirjurinluoto Arenan lauantain 18.7. konserttiin. Jos olet tänne blogiin eksynyt, niin luultavasti olet myös tietoinen siitä, että uusi ja uljas kiinnityksemme on The Brian Setzer Orchestra. Ja jos sitä et tiennyt, niin käyhän kurkkaamassa uutinen osoitteesta www.porijazz.fi!

Uuden artistin kiinnittämiseen meni kieltämättä hieman kauemman, kuin itsekään olimme varautuneet, mutta sitten kun alkoi tapahtua, tapahtuikin rivakasti. Kun tieto Tom Jonesin keikan peruuntumisesta tuli meille noin 18 tuntia ennen kuin lipunmyynti aprillipäivänä 1.4. alkoi, menivät suunnitelmat niin markkinointikärkien kuin muunkin toiminnan osalta uusiksi. Paikkaajaa alettiin etsiä organisaatiossamme paljon käytetyn termin mukaisesti ”apinan raivolla”. Toisaalta yritimme muistuttaa niin itseämme, mediaa kuin yleisöämme siitä, että loppujen lopuksihan tässä nyt peruuntui vain yksi nimi sadasta.

Paikon etsinnässä kaikkien tähtien oli oltava kohdallaan: kiertääkö tämä ja tuo artisti ollenkaan kesällä ja jos kiertää, onko ko. päivä vapaana, mikä on artistin hintalappu versus myyntiodotukset, onko musagenre oikea tavoittelemallemme kohderyhmälle, onko artistissa oikea vetovoima, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Ja kun paikko piti löytää juuri tuohon yhteen ainokaiseen päivään, asetti se hieman vaikeuskerrointa verrattuna ns. normaaliin ohjelman buukkaamiseemme, jossa puhutaan kuitenkin mätsäämisestä 9 päivän aikajanaan.

Moni muistaa Brian Setzerin legendaariset keikat – peräti 5 kappaletta – vuodelta 1997 ja olemme saaneet vuosien mittaan paljon palautetta, jossa artistia on toivottu uudelleen Pori Jazziin. Yleisömme tuntuu olevan vähintään yhtä tyytyväinen kiinnitykseen kuin oma organisaatiomme, sillä olemme saaneet upeaa palautetta koko päivän mittaan.

Tässä muutamia poimintoja suoraan itselleni tulleista palautteista:

Loistava paikko Tompalle! Taas kävi näin että paljon paremmaksi meni! Uskomattoman upea juttu! Hakalan perhe kiittää!

EIKÄ?!? Nyt menin ihan kananlihalle. KIITOS PORI JAZZ! Tanja-Annika

Heippa Niina, Brian Setzer, siinä vasta oiva heppu korvaamaan Tomppaa! Petteri

Jihuu! Odotus päättyi. Onneksi olkoon hyvästä kiinnityksestä. Pasi

Vapputunnelmissa

huhtikuu 27th, 2009

Hannu Aho

Vappu, kesän lähtölaukaus, on tällä viikolla. Sääennusteet lupailevat vapuksi oikein mukavaa keliä. Saapuvan kesän selkeitä ennusmerkkejä ovat katukuvaan ilmestyvät terassit, joita tänä aamuna jo kaupungilla pystyteltiin. Jazzia lähimpänä on tietty kesäravintola Cafe Jazzin avajaiset. Cafe Jazz avataan perinteisesti vappuaattona. Ravintolayrittäjä on tänä kesänä vaihtunut viimevuotisesta.

Muistelin tässä reilun kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin Cafe Jazzin ravintolatoiminta tuli Pori Jazzin hoidettavaksi. Toimiston henkilökunta oli kutsuttu lasilliselle kuohuvaa vappuaattona toimiston suljettua ovensa. Nostimme lasin kuohuvaa ja söimme kauniissa auringonpaisteessa lämpömittarin näyttäessä reilusti yli kahdenkymmenen asteen lukemaa. Joen pohjoisranta sekä Kirjurinluoto vaikuttivat todella aavemaiselta. Ulkona oli helle ja puissa ei yhtään lehteä saati sitten hiirenkorvia. Jokivesi virtasi ruskeana ja elottoman näköisenä.

Tuona kyseisenä kesänä sitten vietettiinkin monia hauskoja hetkiä Cafe Jazzissa. Hauska kokeilu oli mm. Pori Jazzin toimiston henkilökunnan toimiminen tarjoilijoina yhtenä iltana. Tässä kokeilussa saimme itse kukin kokeilla, miltä tuntuu kantaa syömistä ja juomista asiakkaille koko illan. Toisille meistä jäi tästä kokeilusta hauskat muistot ja toisille hiukan huonommat. Omat haasteensa tarjoilijantyölle oli mm. viinipullon avaaminen asiakkaiden edessä, ruokien saaminen siistinä asiakkaan eteen sekä täyden tarjottimen kanssa puikkelehtiminen täydessä ravintolasalissa. Kaiken kukkuraksi rahatkin piti vielä saada täsmäämään illan päätteeksi.

Tämän blogitekstin synnytys tuli tällä kertaa tavallista kalliimmaksi, koska lappuliisat olivat käyneet jättämässä muistutuksen auton tuulilasiin.

Yllätyksiä ja perinteitä

huhtikuu 6th, 2009

Elina Yrjölä

Huhtikuun myötä on jo selvästi kevättä ilmassa ja kesän odotus tiivistyy ja sen todistaa myös huhtikuun alussa alkanut lipunmyyntimme. Harmilliseen paikkaan osui tuo ”Tompan” peruuntuminen, juuri päivää ennen lipunmyynnin alkamista ja tieto tuli organisaatiolle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Festivaalin upea esiintyjätarjonta ei toki yhden nimen varaan kaadu, mutta toki se harmittaa ja vaikuttaa!

Itseäni lauantain Kirjurinluoto Arenan tarjonnassa kiinnostaa eritoten basistien Stanley Clarken, Marcus Millerin ja Victor Wootenin superkokoonpano. Ykköslistallani ovat myös upeat soul-laulajat Duffy ja Erykah Badu sekä Raphael Saadiq. Jos aika antaa myöden menen myös ehdottomasti kuuntelemaan keskiviikkona Maarit Hurmerintaa LP44!:lle. Hyvää kotimaista jazzia onkin tarjolla tämän vuoden ohjelmassa ilahduttavasti. LP44!:n ohjelmatarjonta; kuuminta salsaa ja latino-soulia sekä tanssittavaa hip hopia lupaa LP44!:n ehdottomasti festivaalin kuumimmaksi bile- ja jatkopaikaksi. Myös Big Band -musiikki on lähellä sydäntäni ja sitäkin on luvassa upea tarjonta. Sunnuntaipäivän piknikkonsertti huipentuu SookFrevo Orquestran myötä, jonka musiikista olen saanut jo useaan otteeseen ennakkonäytteitä naapurin työpöydän kaiuttimen kautta. Hyvää ohjelmaa on tarjolla yllin kyllin vaativampaakin makuun ja kyllä välillä niin potuttaa kun aina vaan tivataan, että ”kuka sen teidän päätähden tilalle nyt tulee”? Ohjelmakartta on täynnä tähtiä ja legendoita. Lisäksi on vielä kaikki oheistarjonta kuten Kids Festival. Mieleen nousee pala ”kun mikään ei riitä”.

Omalla työsaralla ollaan jo valoisalla puolella kevään kokousrumban suhteen ja pääsee kohta keskittymään täydellä teholla festivaaliasioihin. Avaintoimitsijat kokoontuvat jo tällä viikolla tutustumaan festivaali-infoon ja suunnittelemaan kesän kuvioita ja vilkas toimitsijarekrytointi on käynnissä. Aurinkoista ja hyvää pääsiäistä kaikille Pori Jazzin ystäville toivotellen!

Merry Go Round!

maaliskuu 30th, 2009

Katja Leppäkoski

Meiltä jazzilaisilta intetään aina pitkin talvea, että ketä Porissa kesällä esiintyy. Kun me vastaamme ettemme tiedä, niin sinnikkäästi vastapuoli vänkää, että ”tottakai tiedätte, ette vaan kerro”. Kerron tässä julkisen salaisuuden: ei me tiedetä, oikeasti. Ihan viimeiseen asti itseäkin jännittää, että millainen siitä ohjelmasta tulee.

Näin kävi tänäkin vuonna. Tomppa oli varmistunut noin viikko ennen 25.3. olevaa ohjelmanjulkistusta, mutta esimerkiksi Randy Crawford & Joe Sample oli suunnitelmissamme tiistaihin 24.3. klo 22.10 asti, kunnes meille selvisi ettei tulekaan. Tämän vuoksi maailmalle pääsi valitettavasti kahta eri versiota tiedotteesta, mikä oli tietty harmittava juttu. Ja kun julkistus sai varsin mukavan mediahuomion, niin väärä uutinen levisi tavallista pidemmälle, mutta toisaalta eräänkin popparin sanonnan mukaan pääasia on että puhutaan!

Omasta mielestäni meille tuli nyt hyvin tasapainoinen ohjelma, kovia jazznimiä, suuren yleisön suosikkeja, uusia ilmiöitä, soulia, bluesia, valtavirrasta poikkeavia juttuja, kotimaista, ulkomaista, pientä ja suurta. LP44!:n ohjelmassa on pyritty ottamaan huomioon ko. päivän Kirjurinluoto Arenan yleisö, kun taas Otava Factoryssa on Motown-levy-yhtiön 50-vuotisen historian kunniaksi sen tyylilajin musiikkia joka ilta. Ja perinteiseen tapaan festivaalin alusta loppuun asti soi iltaisin jazz ja jamit pikkuklubeissa. Helsingin Lasipalatsissa toimiva mbar jalkautuu Poriin ja yhteistyössä tehdään trendikäs kapakka-alue Jazzkadun kirkon puoleiseen päähän, jossa soitto soi koko festivaalin ajan ilmaiskonserteissa. Maksullisia konsertteja mbar stagella on kolmena päivänä.

Näin julkistuksen jälkeen koetamme bongata mahdollisimman monesta eri mediasta, mitä meistä kirjoitetaan, ja etenkin netistä tehdään joka kerta uusia yllättäviä löytöjä erilaisista foorumeista. Jostain kohtaa Facebookista markkinointipäällikkömme Niina bongasi tällaiseen osoitteen http://fotourmagazine.com/?p=1845 jossa esitellään Pori Jazzin ensi kesän ohjelma maustettuna kirjoittajan subjektiivisella näkemyksellä ja kokemuksella. Kun rullaa ko. sivun loppuun, niin siellä on myös meidän oma fiilisvideo viime vuodelta ja esittelytekstissä lukee ”If you have never been on this motherfuckin best festival earlier, here’s some last years vibes”. Voiko sitä sen nätimmin sanoa?

Suomijazzin albumit ovat voimissaan

maaliskuu 16th, 2009

Mikko Peltola

Suomessa julkaistiin viime vuonna yli 50 jazzlevyä. Vaikka luvussa on mukana myös kymmenkunta uusintajulkaisua, niin määrä on huima. Huhut jazzin kuolemasta ovat voimakkaasti liioiteltuja ja ennenaikaisia.

Puoleensataan albumiin mahtuu tietysti laaja laatukirjo, mutta pääosin taso on kova. Tutustuin hyvin viime vuoden tarjontaan, kun olin Jazz-Emma -palkinnon valintaraadissa.

Jazz-Emman ehdokkaiksi nousseet viisi albumia ovat täysin kansainvälistä tasoa ja kestävät kovankin vertailun. Tasoa riittää myös eri tyyleissä big band -musiikista trioihin. Mistä tämä kaikki kertoo?

Suomessa kerätään sitä satoa, jonka siemenet kylvettiin 1970- ja 80-luvulla, kun nykyistä musiikin koulutusjärjestelmää rakennettiin. Toinen seikka on äänitystekniikan huima kehitys. Nykyisillä kotistudioillakin pystyy äänittämään erinomaista jälkeä. Kynnys levyttää on oleellisesti madaltunut.

Suomen Jazzliiton kotisivuilta www.jazzliitto.fi löytyy lista viime vuonna julkaistuista jazzlevyistä. Käykäähän katsomassa ja ostakaa kokeeksi.

Lopuksi suositukseksi oma Top-5: The Five Corners Quintet: “Hot Corner”, Mikko Hassinen: “Traveller”, Perko-Pyysalo-Viinikainen: “Maan korvessa”, Jaska Lukkarinen trio: “Trane Ear” ja Sami Pitkämö & UMO: “Lauluja rakkaudesta ja vähän muustakin”.

Hyvä musiikki vie mielen jo kesäiseen Poriin.

Mitä yhteistä on Appendixilla ja Cafe Jazzilla

maaliskuu 11th, 2009

Juha Miikkulainen

Eräs perinteikkäimmistä Pori Jazzin konserttipaikoista on Jazzkadun Cafe Jazz. Kokemäenjoen rannalla, Porin keskustan tuntumassa sijaitseva vanha, ajan patinoima rantamakasiini on tullut tunnetuksi jameistaan ja upeasta tunnelmastaan. Vuodesta 1985 alkaen Ted Curson, Reiska Laine, Jyrki Kangas ja muut muusikkotoverit ovat piipanneet ja pärisyttäneet instrumenttejaan loppuunmyydyissä konserteissa.

Instrumentteja on näppäilty voimallisesti Porissa ennen Cafe Jazzin jamejakin. Punk rantautui Suomeen ja porilainen punk-yhtye Appendix perustettiin 1980-luvun alussa. Appendixissa uransa aloittivat sittemmin Yö-yhtyeestä tunnetuksi tulleet Juha Rauäng ja Olli Lindholm. Vuonna 1982 yhtyeeseen liittyi muuan Jaakko Karumo, joka vaikuttaa siviilityönsä ohella edelleenkin harvakseltaan keikkailevan bändin riveissä.

Miten Appendix sitten liittyy Cafe Jazziin? Appendixin ja Pori Jazzin yhteys on löydettävissä helpommin. Jaakko ei ole ainoa musiikkialan konkari Karumoiden suvussa. Jaakon setä, alttosaxofonisti ja varatuomari Ilkka Karumo oli aikanaan perustamassa Pori Jazzia vuonna 1966. Tässä yhteys Pori Jazzin ja Appendixin välillä.

Cafe Jazzin ja Appendixin linkitys selviää vielä kevään aikana. Vinkkinä annettakoon nimet Pia ja Jaakko Karumo…

Kohti kesää,
Miikku

Mudasta menestykseen osa II

maaliskuu 3rd, 2009

Jyrki Kangas

Korean Gapyeongissa olevan padon alla virtaa hiljaa joki, jonka saaret on muotoiltu Porin keskustan jokihaaran saarten mukaan. Saarten nimi on Jarasum. Siellä järjestetään vuosittain lokakuussa festivaali www.jarasumjazz.com., joka on rakenteeltaan Pori Jazzin tyylinen. Suuria ulkoilmakonsertteja, klubeja, basaarikujia ilmaisestradeineen ja muuta Porissa ensin hyväksi havaittua toimintaa.

Jae Jin In ja maakuntahallitus vierailivat vuonna 2000 Montreux’ssa, Haagissa ja Porissa ja päätyivät perustamaan Porin mallin mukaisen tapahtuman. Ensimmäinen juhla syyskuussa 2003, jolloin Koreassa ei koskaan sada, oli ikimuistoinen.

Jarasumiin oli rakennettu hieno estradi, hienompi kuin Kirjurinluodossa oli nähty, mutta ilman kattoa. Puupenkkien sijaan istuimina oli selkänojalliset putkijalkatuolit. Lippuja oli ennakolta myyty hyvin. Aattopäivänä alkoi sataa – hillittömästi.

Vettä kertyi kentälle ja rakennelmiin nilkkaan asti ja kaikki muuttui mutavelliksi. Jae Jin In eli ”Zeizei” ilmoitti, että festivaali oli peruutettu, koska saari oli kadonnut näkyvistä padon aukaisemisen johdosta. Saimme puhuttua hänet ympäri ostamaan 5000 sinistä sadetakkia ja jakamaan ne ennakkolipun ostajille sekä hommaamaan jotakin katoksia estradille. Festivaali jatkui päivän viiveellä yleisön istuessa kentälle levitetyn sinisen muovin päälle kertyneessä järvessä nilkkoja myöten vedessä siniset sadetakit päällä. Ja heti juhlien jälkeen paistoi aurinko.

Seuraavina vuosina festivaali järjestettiin lokakuussa ja estradit katettiin. Festivaali kasvoi ja menestyi. Nyt saaria suurennetaan, kuten Porissakin areenan alueelle tapahtuu.

Maakuntadelegaatio tulee taas kesällä Pori Jazziin. Tulee olemaan kiintoisaa havaita, minkä näköiseksi Jarasum sen jälkeen muuttuu. Myös Israelista tulee 25 hengen vaikuttajadelegaatio tutustumaan Pori Jazziin aikomuksenaan perustaa maahan suuri jazzfestivaali. Minkähänlaisen version he tulevat tekemään?

Tästä se lähtee!

helmikuu 22nd, 2009

Niina Eeva

Pori Jazz on kiinnittänyt ja julkaissut tulevan kesän ensimmäiset esiintyjät. Kirjurinluoto Arenalla torstaina 16. heinäkuuta esiintyvät komeaääninen, paljon soitetulla Mercy-hitillään varmasti lähes jokaisen suomalaisen korviin ulottunut soul-laulaja Duffy sekä ei ehkä yhtä monille tuttu Raphael Saadiq.

Itse olen aivan täpinöissäni Raphael Saadiqin kiinnityksestä. Hän vaikutti 80-luvulla bändissä Tony! Toni! Toné!, jota kuuntelin ala-asteikäisenä serkkuni vinyyliltä kopioidulta kasetilta. T!T!T!:n jälkeen tuli Lucy Pearl, ja sittemmin kaveri on julkaissut muutaman albumin omalla nimellään. Loistavaa old-school-soulia, karheata meininkiä. Yksinkertaisesti: Toimii!

Meiltä ”jazzilaisilta” kysytään aina, että onko meillä festivaalin aikana aikaa käydä konserteissa. Aikaahan ei festivaalin hulinassa ole koskaan liikaa, mutta aina voi suunnitella kulkureittinsä ja aikataulunsa niin, että matkan varrelle osuu juuri omien suosikkien keikat. Siitä olen varma, että oma reittini kulkee Kirjurinluoto Arenan kautta tuona kyseisenä torstaina siinä viiden ja yhdeksän välillä.

Tästä se festivaalin koostaminen lähtee! Ensimmäisten kiinnitysten saaminen ja julkaiseminen on hyvin konkreettinen merkki siitä, että festivaalihan on ihan just nurkan takana.