Juha Miikkulainen
Viime päivinä maailman turuilla ja toreilla on keskusteltu finanssialan turbulenssista. Yhdysvalloista Islannin kautta Eurooppaan kulkeutunut pörssiharmitus on täyttänyt palstamillimetrejä. Suhdanteet kuuluvat kuitenkin maailman talouteen yhtä varmasti kuin ihmisten mieltymys leipään ja sirkushuveihin.
Nyt todennäköisesti puhutaan hetki matalasuhdanteesta, kesällä kuunnellaan joka tapauksessa jazzia, kuten jo 43 kertaa aiemminkin on tehty. Toivottavasti talouden tunnelmat ovat tuolloin jo paljon iloisemmat, siihen uskomme ja osaltamme rytmimusiikin merkeissä tunnelmaa edistämme.
Oma kalenteri on täyttynyt ensi kesän suunnitelmien laadinnasta, sisäisistä palavereista sekä yhteistyökumppanien palaute- ja sopimustapaamisista. Avoimiin kysymyksiin haetaan porukalla vastauksia. Miltä Jazzkatu tulee näyttämään, mitkä yritystuotteet kuuluvat jatkossa tuotevalikoimiimme, miten nykyiset kumppanimme voisivat paremmin hyödyntää Pori Jazz –yhteistyötä ja ketkä olisivat uusia, mielenkiintoisia sponsoreita. Näissä merkeissä päivät kuluvat niin Jazztoimistolla kuin kilometrejä niellen Pori–Helsinki–Pori valtatiellä.
Nyt on suunnittelun, määrittelyn, neuvotteluiden ja pohjustamisen aika. Marras-joulukuusta alkaen on toteuttamisen ja sopimusten naputtelun vuoro.
Tänään laitetaan talvirenkaat alle. Festivaaliin alkuun on 271 päivää jäljellä ja perille pitää päästä suurin piirtein ehjänä.
Tervehtien,
Miikku
Ps. Kokeilkaa uudelleen avattua Kyläpelimanni-huoltoasemaa valtatie kakkosen varrella Humppilassa. Sieltä löydätte loistavat munkit ja iloista palvelua. Tämä ei ole maksettu mainos.
Idea Pori Jazzeille: George Thorogood ! ! !