Vesa kirjoitti parisen viikkoa kevään merkeistä. Siitä on hyvä jatkaa tällaisena tuiskuavana takatalvipäivänä, kun lunta tulee ja pohjoistuuli piiskaa pahemmin kuin kertaakaan kuluneena talvena.
Meillä Porissa sanotaan, että kesän tietää tulleen silloin, kun Ted Curson istuu Porin kävelykadun varrella Cafe Wikholmin terassilla ensimmäistä kertaa. Mutta mitä pitäisi tulkita siitä, että pari viikkoa sitten Turku Jazzissa Ted oli kulkenut kaduilla samat kesäshortsit jalassa kuin aina kesäisin Porissa? Siinä oli monivuotinen Pori Jazz -kävijäystäväni hieraissut kuulemma silmiään kerran jos toisenkin ja painanut talvimyssyään tiukemmin päähänsä.
Ted, tuo Pori Jazz -ikoni ja trumpetistilegenda, on vieraillut festivaalilla joka ikinen kerta; siis jo 42 vuonna. Juuri työn alla olevasta, viimeistelyä vaille valmiista festivaaliohjelmasta Ted löytyy myös, joten perinne jatkuu!
Pori Jazz taitaa olla kuin morsian: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä – eli bluesia. Pori Jazzin ohjelma julkaistaan huomenna torstaina 27.3., joten pysy kuulolla!
Tervehdys!
Nyt kun ohjelma on julkistettu, on syytä onnitella järjestäjiä mielenkiintoisesta festarikokonaisuudesta. Eräs asia kuitenkin pistää silmään. Pori Jazzilla on kunniakas menneisyys bluesfestivaalina. Viimeisen 3-4 vuoden aikana bluestarjonta on koko ajan kaventunut. Artistien saatavuus ei selitä kaikkea: laadukkaita bluespuolen esiintyjiä olisi varmasti tarjolla, jossa haluttaisiin (vrt. Rauma Blues).
Onko Pori Jazzin linja siis pysyvästi muuttunut? Toivottavasti ei! Uskoisin kuitenkin, että myös bluesille löytyisi edelleen yleisöä ja että erityisesti klubitilaisuuksiin kaivattaisiin enemmän bluespohjaista musiikkia.
Mutta tämä ei tarkoitettu kritiikiksi vaan kysymykseksi….
-Kimmo A.