Mari Pakarinen

Pori Jazzeja on svengattu parikymmentä vuotta ennen syntymääni. Itselleni menneet festarit olivat sarjassaan 25. Noista Jazzeista tämä oli ensimmäinen kerta oikeissa töissä Jazz-organisaatiossa. Aiemmin olin tosin jokusen kerran ehtinyt olla töissä “jazzien varjolla”, eli muutamassa ravintolassa apuna kiireisimpään aikaan ja joskus jopa myynyt luodolla jäätelöä.

Saattoi olla jännät paikat, eikä sitä kaiketi helpottanut pelottelu haastavasta työstä ja niin ollen melkoisen kovat paineet nuorelle naiselle. Minulle se loi sisua vaan entistä enemmän. Olihan osa Jazzkadun ja Arenan kauppiaistamme toki ollut Jazzeilla joka vuosi alusta asti tai ainakin monia vuosia ennen minua. Onneksi se ei poissulkenut mahdollisuutta hoitaa asioita myös ensikertalaisena. Positiivista palautetta saimme ilokseni paljon.

Eräs kollega organisaation sisältä valaisi asiaa näin: Ensimmäinen vuosi on kaaos, jota ei oikein pysty ymmärtämään. Toisena vuonna tietää sen kaaoksen ja osaa jopa hieman hallita sitä. Kolmas vuosi “toden sanoo”, eli menee melkein jo omalla painollaan. Hän tuntui olevan positiivisesti yllättynyt kuullessaan jo festivaalin aikana, ettei tämä taatusti ollut minulle se ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Olen aina rakastanut haasteita ja monipuolista työtä, jossa yksikään päivä ei olisi samanlainen. Jazzviikon aikana puheluita saattoi tulla pari sataa päivässä. Sähköpostejakin reilusti. Lisäksi oli muu puuhastelu milloin Jazzkadun, Arenan tai Kids Festivalin kauppiaiden kohtaamien haasteiden parissa. Oman värikkään lisänsä toi myös koko alueen rakentaminen ja purkaminen. Työnkuvani oli yllättäen laajentunut melkoiseksi. Ja pidin siitä kovasti.

Ensimmäinen työpäivä festivaalin jälkeen oli kaaos. Suuremmaksi haasteeksi koituikin pystyä tekemään työtä hiljaisemmalla tahdilla. Totaalinen tyhjyys ja hiljaisuus lamauttivat hetkeksi. Tuijotellessa tyhjää Etelärantaa, ei voinut olla ihmettelemättä, mihin kaikki aika hujahti. Kaksi intensiivistä viikkoa oli takana, hulinaa jota ei voi mitenkään ennalta selittää. Kokemus, jonka arvoa ei oikeastaan mitata rahassa. Odotan innolla tulevaa. Ihania ihmisiä, joita tapahtuman aikana kohtasi, ja joita ei voi unohtaa. Helpottava ajatus tässä kohtaa on se, että Jazzit tulee joka vuosi uudelleen.