Mikko Peltola

Mikä tekee hyvästä konsertista vielä paremman? Artistin lavakarisma, joka välittyy lavalta katsomoon. Karisma tuli ensimmäisenä mieleen kun kuulin elokuussa soul-laulaja Isaac Hayesin kuolemsta. Hän vieraili Pori Jazzissa kesällä 1996.

Muistan hyvin hänen lehdistötilaisuutensa. Tähti saapuu pressin eteen mustassa nahka-asussa, kaulassa roikkuu kultaketjuja. Bodattu vartalo ja kalju päälaki. Ei jäänyt epäselväksi kuka tuli haastateltavaksi. Sama karisma hehkuu hetken päästä lavalta. Hänen habituksensa on varmasti ollut esikuvana monille rap-artisteille. Hayesin lempinimi Musta Mooses oli osuva.

Toisen karismaattisen tapaamisen muistan 80-luvun loppupuolelta. Noin viitisenkymmentä toimittajaa odottaa Porin Vaakunan kabinetissa Miles Davisia haastatteluun. Vihdoin ovi avautuu ja mestari astuu sisään. Hän nostaa aurinkolasit otsalleen, katsoo meitä murhaavasti ja murahtaa jotain.

Ihoni nousi samalla sekunnilla niin sanotusti kananlihalle, samaa sanoivat myöhemmin muutkin. Mikä viileys, läsnäolo ja itsevarmuus!

Hyvän konsertin voi moni pitää, karisma joko on tai ei, sitä ei voi mistään ostaa.