Mikko Peltola
Pori Jazzin Kirjurinluodon perjantain (23.7.) ohjelma vahvistui merkittävästi, kun legendaarisen John Fogertyn vierailu festivaalille varmistui. Hän on juurevan rockin legenda, jonka musiikissa on vahvat vaikutteet muun muassa rhythm & bluesista, soulista, countrysta ja jopa folkista.
Biisintekijänä John Fogerty on suoraa jatkumoa linjalle Chuck Berry, Bo Diddley ja Little Richard; kappaleissa on yleensä kolmen minuutin tarttuva melodia ja koukuttava riffi. Näitähän on sitten tällä konseptilla riittänyt kuten Travelin Band, Proud Mary, Bad Moon Rising ja Who’ll Stop The Rain.
Loistavien kappeleiden ohella Fogertyssä kiinnittää huomiota hänen loistava lauluäänensä. Harvalla laulajalla on yhtä persoonallinen ääni. Se on yhtä aikaa kireä, kirkas ja ehdottomasti svengaava.
Biisintekijänä John Fogerty on avittanut merkittävästi myös suomalaista rockia. Hanoi Rocks sai suurimman kaupallisen menestyksensä levyttämällä Fogertyn kappaleen Up Around The Bend.
Tämän kappaleen musiikkivideo oli myös ensimmäinen, jolla suomalainen yhtye pääsi Music Televisionin lähetykseen.
Vielä toinen yhtymäkohta suomalaisen rytmimusiikin ja John Fogertyn välillä. Päivää ennen Fogertyn konserttia eli torstaina 22. heinäkuuta Otava Factoryssa esiintyy Tuomari Nurmio ja Hunajaluut, jotka tulkitsevat Dumarin komeaa tuotantoa erittäin juurevasti. Saa nähdä kuuluuko keikkasettiin Tuomarin tulkinta Fogertyn hitistä Bad Moon Rising, joka Nurmion kynässä kääntyi muotoon Paha kuu!
CCR on kova juttu aika monelle 50-60 aikoihin syntyneelle, mutta myös yllättävän monelle nuoremmalle, joita oli yllättävän paljon mukana kun Fogerty esiintyi Turkuhallissa ja ilmeisesti myös Suomessa 1-kertaa joskus 10-vuotta sitten. Fogerty, siis käytännössä vähän sama kuin Sting Policessa, sillä erotuksella että Sting oli/on myös piinkova liikemies, Fogerty ei, mutta molemmat taiteilijana rautaa, on lopputulos kuitenkin ” one man show “, eli vasta 2-livekuuntelun jälkeen meno vasta paranee !
Drwjo6 Good point. I hadn’t thought about it quite that way.