Katja Leppäkoski
Pori Jazzin vuosikalenterissa on muutama pysyvä kiinnekohta, joista itse festivaalin jälkeen tärkein on maaliskuun loppu kun ohjelma julkistetaan, ja 1.4. kun koko festivaalin lipunmyynti alkaa. Löimme lukkoon muistaakseni jo marraskuun alussa ohjelmanjulkistuspäivän, torstai 27.3., ja silloin tuntui, että hyvinhän tässä on aikaa lyödä lukkoon ohjelma ja muut ensi kesän asiat. Muutama esiintyjä saatiinkin sovittua jo ennen joulua, kuten Santana, mutta suurin osa oli silloin vasta neuvotteluvaiheessa, ja samoin monet muut festivaalia koskevat neuvottelut ja sopimukset eri palveluiden toimittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa etenivät nykäyksittäin pikkuhiljaa syksyn ja talven mittaan. Kunnes yhtäkkiä tuli maaliskuun alku ja jälleen kauhea kiire!
Sitä ehtii aina vuodessa unohtamaan millainen tuhannen asian solmukohta maaliskuun loppu on, ja toisaalta miten moni muu seikka on kiinni siitä mitkä esiintyjät saadaan ja mille päiville. Samaan syssyyn pitää suunnitella hinnoittelu, neuvotella ja suunnitella uudet ja vanhat konserttipaikat, tehdä sopimukset eri ravintoloitsijoiden kanssa, suunnitella markkinointi ja tiedotus, saada yhteistyökumppanipaletti kasaan, kirjata ohjelmatiedot sekä omiin järjestelmiin että Lippupalveluun, päivittää budjetit… Eikä siinä vielä kaikki.
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista menoa ja meininkiä meillä kaikilla yllämainittujen hommien parissa, eikä välissä oleva pääsiäinen helpottanut tilannetta yhtään, vaan päinvastoin, kun muualla ei välttämättä ymmärrettävästi päivystetty koko aikaa toimistolla. Mutta sekään ei riitä, että meillä itsellämme on deadline takaraivossa, se pitää takoa sinne myös kaikille muille.
Jännittävimmät hetket saa joka vuosi aikaiseksi tietysti esiintyjät ja heidän edustajansa. Ilman deadlinea meillä ei olisi muutamia varmistuksia taatusti vieläkään. Keskiviikkoiltana klo 20.08 tuli vahvistus Akonista ja Toni Braxtonista, klo 22 tuli vahvistus Stax Records Soul Revue’sta, ja aamulla aloitimme pressin Porissa klo 8 versiolla, jossa mukana ei ollut Bob Geldofia. Mutta tulihan sekin sieltä: klo 8.15 keltainen lappu hiipi paikalle, että vahvistus meilitse on saapunut.
Päivän verran sitä ehtii ihastella omia aikaansaannoksia, kunnes taas hyökätään uusien asioiden kimppuun. Olen itse vilpittömästi ylpeä kuinka hieno, monipuolinen ja tasokas ohjelma ensi kesänä on! Kirjurissa on joka päivä kova ohjelma, ei ainoastaan ”Santana-päivänä” perjantaina, vaan myös kaikkina muina päivinä. Samoin iltaohjelma on jokaisessa konserttipaikassa kiinnostava, ja erityisen tohkeissamme olemme siitä, että pitkästä aikaa meillä on uusi, iso sisäkonserttipaikka, Otava Factory. Samoin LP43!:n teltta kasvaa nelimastoisesta kuusimastoiseksi eli tilaa on kolmasosa enemmän kuin viime vuonna. Ja yhtään liioittelematta meillä on hyvän soulin, r&b:n, funkin ja muun juurimusiikin lisäksi Pori Jazzin tämän vuosituhannen paras jazzohjelma! Ja kallein