Veli-Jukka ”Velju” Leppänen

Maanantaiaamulla ajaessani keväisessä räntäloskassa kohti Riihimäkeä jälkikasvuni torkkuessa tyttöystävänsä kanssa auton takapenkillä, kuuntelin Santanan hyvää musiikkia. Ajatukset palasivat vuoteen 1988 ja kuumaan aurinkoiseen päivään Kirjuriluodossa, siellä nautittuun piknikiin ja ennen kaikkea loistavaan tunnelmaan. Poikani oli tuolloin kahdeksan kuukauden vaippaikäinen vilkkusilmä. Hän nautti suunnattomasti auringon lämmöstä ja musiikista rummuttaen sen rytmissä molemmilla käsillä styroxisen kylmälaukun kantta. Myöskin lähipeittojen ihmiset nauttivat hänen riemustaan – ja varsinkin silloin kun hänet oli vapautettu vaipan kahleista … Siinä vaiheessa naapuripeitoilla ratkesi riemu, itse ymmärsimme syyn vasta kun havaitsimme mitä kaikkea vaipan poisottaminen olikaan vapauttanut )

Kyseisen vuoden jälkeen yhdetkään jazz-festivaalit ja Kirjuriluodon piknik eivät ole jääneet häneltä väliin. Ensin hän toimi isän pikkuapulaisena ja iän karttuessa riittävästi hän täytti vaadittavat toimitsijakriteerit. Ja nyt hän toimii vastuullisena tekijänä tiedonvälityksen ytimessä. Samalla on kehittynyt hänen elinikäisten musiikillisten elämyksien etsiminen. Ja merkit näyttävät siltä, että niiden kertymistä ei saa katkaistua hevillä eikä edes rock’n’rollilla.

Myös Suomen puolustusvoimat suhtautuivat myönteisesti tähän festivaalin kannalta niin elintärkeään vapaaehtoistoimitsijan tehtävään. Vain yhdeksän aamua oli viime vuonna aamukammasta kadonnut, kun reipas alokas saapui lomille neljäksi päiväksi suorittamaan – ei pakollista velvollisuuttaan, vaan vapaaehtoista kunniatehtävää. Tämän tehtävän puitteissa hänelle on kertynyt joka vuosi repullinen elämyksiä niin maailmanluokan tähdistä kuin toimimisesta ainutlaatuisen organisaation osana.

Itseni ja edustamani yhteisön puolesta: Ja eikun elinikäisiä elämyksiä etsimään!