Elina Yrjölä

Tammikuu on toimistossa sitä aikaa niin meillä kun muuallakin, kun ns. avataan uutta vuotta, vaihdetaan uusia mappeja ja suljetaan vanhaa ja valmistellaan kuluneen vuoden tilinpäätöstä. Tammikuussa alkaa myös puhelin piristä innokkaiden kesätyöläisten ja työharjoittelijoiden soitoista. Monien opiskelijoiden työharjoittelujaksot ajoittuvat kuitenkin ajankohtaan, joka ei ole meille niin otollinen, koska kiirein sesonkiaika on meillä tietenkin kevät ja kesä.

Tänä vuonna olemme taas pitkästä aikaa saaneet työharjoittelijan, jonka harjoittelujakso kestää tammikuusta toukokuun puoliväliin saakka, josta hänen on mahdollista jatkaa kesätyöntekijänä aina heinäkuun loppuun saakka. Tällainen pitkä jakso on ihanteellinen molemmin puolin sillä meidän jazzvuosi on niin moninainen ja tapahtumarikas, että pidemmällä ajanjaksolla siitä pystyy parhaiten ammentamaan kaiken mahdollisen. Lisäksi varsinainen festivaalin alusaika on niin hektinen, että on vaikea saada sitä kaikkea tietomäärää sisäistettyä, mitä tarvitaan toimistotehtävien ja puhelinvaihteen hoidossa. Jo nyt festivaalin yleiseen sähköpostiosoitteeseen tulee runsaasti kyselyjä konserttipaikoista, lipuista, koirien tuomisesta festivaalialueelle, majoitusmahdollisuuksista, omista eväistä ja vaikka mistä. Nyt ehtii rauhassa vastata ja ottaa selville asioita, joten festivaaliin mennessä on harjoittelija jo ”vanha tekijä”.

Otamme yleensä vain yhden työharjoittelijan kerrallaan, sillä enempään ei ole järkevää tarvetta. Huhti-toukokuussa vilkastuu toimiston elämä taas kesätyöntekijöiden vallatessa paikkansa. Useimmat heistä ovat vanhoja tuttuja, koska mahdollisuuksien mukaan palkkaamme samoja henkilöitä, sillä heille kertynyt tietomäärä säästää niin opettajaa kuin heitä itseäänkin ja he pystyvät hoitamaan tehtävänsä entistä paremmin. Kesätyöntekijöitä meillä on yhteensä kymmenkunta; lipunmyynnissä, toimistossa, tuotannossa, myynnissä/markkinoinnissa ja varastolla ja kaikille paikoille on omat tiukahkot kriteerit. Jos muuten kiinnostuit, laita hakemus ja lyhyt kuvaus itsestäsi sähköpostiin maaliskuun alkuun mennessä, niin tarvittaessa otamme yhteyttä. Festivaalin aikaiset tehtävät hoituvat pääosin vapaaehtoistoimitsijoiden kautta. Vapaaehtoistyöstä on monilla toimitsijoillamme upeita muistoja ja ainutlaatuisia kokemuksia, toki se on myös paljolta rankkaa työtä, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin niin palkitsevaa, että moni palaa vuosi vuoden jälkeen. Myös toimitsijatyöstä kiinnostuneiden pyydän ottamaan yhteyttä vaikka maililla allekirjoittaneeseen.

Uuden vuoden myötä on myös toimistomme saamassa uuden ja ehomman ilmeen pienen remontin myötä. Vanhoja pintoja ja kalusteita maalataan ja uusitaan ja hyllyt siirretään toisin päin. Jazzin toimisto on avotoimisto ja sen etuna on, että kaikki kuulevat ja näkevät koko ajan lähes kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja varsinkin hektisinä aikoina tieto kulkee kaikupohjalta, silloinkin kun kaikkea ei ehditä toisille kertoa, mutta jostain kuulin että…. On avotoimistolla tietty omat haittapuolensakin, juuri siksi, että kaikki kuuluu ja näkyy ja välillä tuntuu, ettei omaa rauhaa ole. Nyt remontin jälkeen hyllyköt on siirretty niin, ettei työpisteitä näy ovelle tai avoaulaan. Mikä sitten on parempi nähdä ja näkyä vai ei nähdä mutta ei näkyä? Tässäpä pulma, jota pohdimme tammikuun kääntyessä loppusuoralle, mutta se on varmaa, että kulissien takana tapahtuu aina vaikkei estradilla kukaan olekaan.

Niina Eeva

Pori Jazziin saapuu mediaseurannan kautta kuukausittain kymmeniä ja taas kymmeniä lehtileikkeitä, joissa festivaalin nimi mainitaan. Muutaman viikon välein tapanani on kaivaa mappi esiin ja katsoa, mitä kaikkea meistä taas on kirjoitettu ja missä yhteydessä festivaali on näkynyt. Monesti käy niin, että samasta uutisesta meille saapuu reilusti yli kymmenen eri leikettä eri lehdistä.

Hyvä esimerkki saapuneista ”osumista” on joulukuulta, kun Finland Festivals julkaisi tiedotteen jäsenfestivaaliensa kävijämääristä viime kesältä. Oli mielenkiintoista seurata, miten eri lehdet otsikoivat uutisen. Lähteneen tiedotteen ydin oli se, valtakunnallisesti lippuja myytiin epävakaisesta kesästä huolimatta 3% enemmän kuin vuonna 2007, vaikkakin ilmaiskonserttien kävijämäärä väheni noin 5%.

Hämmästyttävän moni media oli otsikoinut uutisen negatiivissävytteiseen muotoon ”Festivaalien yleisömäärä laski”, vaikka oman positiivissävytteisen ajatusmallini mukaisesti parempi otsikko olisi voinut olla vaikkapa ”Lippuja myytiin edellisvuotta enemmän”. Molemmat otsikot ovat tietysti yhtä paikkaansapitäviä, mutta pitääkö sitä aina lähestyä asioita negatiivisesta suunnasta?

Kaikkea ei aina voi tutkia mittarein ja tilastoin, sillä festivaalin kävijämäärään vaikuttaa aina sää, muut päällekkäiset tapahtumat, ja niinkin yksinkertainen asia kuin festivaalin konserttien, esitysten tai tapahtumien lukumäärä ja niiden vaihtelu vuodesta toiseen. Jos eräänä vuonna festivaalilla konsertteja on 110 ja toisena 70, niin väistämättäkin yleisömäärä vaihtelee.

Täytyy myös muistaa, että yleisömäärä ei aina ole itseisarvo, sillä Suomessa on lukuisia pieniä festivaaleja, jotka haluavatkin pysyä pieninä. Tässä kohtaa en tosin viittaa Pori Jazziin…

Katja Leppäkoski

New York on kaupunki joka ei koskaan nuku. Huonolla tuurilla se on myös kaupunki jossa ei itse nuku.

Edellisviikolla olin Kankaan Jyrkin kanssa kokousreissulla tässä hektisessä metropolissa, jossa tapasimme yhdessä IJFO:n (International Jazz Festivals Organization) festivaalikollegoiden kanssa. Meitä on saman pöydän ääressä 14 eri festivaalin edustajaa 12 maasta, eli 10 festivaalia Euroopasta, kaksi Yhdysvalloista ja kaksi Kanadasta, ja joka festivaalilta osallistuu kokouksiin 1-3 edustajaa. Tapaamisia on neljä kertaa vuodessa ja marraskuun tapaaminen on aina perinteisesti New Yorkissa. Siellä valtavan kulttuuritarjonnan keskellä istumme Manhattanilla aamusta iltaan hotellin kokoushuoneessa, jossa käydään ensin puoli päivää sisäisiä asioita läpi, ja sen jälkeen alkaa kolme päivää jatkuva agenttien eli artistien keikkamyyjien virta tiukan minuuttiaikataulun mukaan. Illalla käydään klubeissa minkä jet lagilta hereillä pysyy, ja aamulla sama homma alkaa taas alusta. Napakasta aikataulusta huolimatta tapaamiset ovat erittäin mielenkiintoisia, ja myös kollegoiden kanssa käydyt keskustelut antavat aina uutta informaatiota ja herättävät ajatuksia. Ekalla New Yorkin reissulla piti ahnehtia kaikki legendaariset klubit saman tien, nyt jo malttaa olla valikoivampi. Mutta hyvää musaa on tarjolla niin paljon, että aina reissun jälkeen iskee harmitus ettei juuri mitään silti ehtinyt nähdä.

On häkellyttävää kuinka pieniä kaikki kuuluisat jazzklubit ovat, pääosin samaa kokoluokkaa meidän kotoisen Cafe Jazzin kanssa. Blue Note on tosi ahdas, kuin Cafe Jazz jossa olisi lava pitkällä seinällä eli tila on varsin kapea, ja täynnä japanilaisturisteja. Village Vanguard on kellari, ja Knitting Factory sokkeloinen tehdastyylinen paikka jossa on useita tiloja, ja pääosin pieniä. Birdland on ehkä vähän Cafe Jazzia isompi, ei paljon, mutta tila on aika kiva ja taaempana olevat pöydät ovat korokkeella. Jokaisessa klubissa syödään konsertin ohella. Tarjoilijat kulkevat kyyryssä keikan aikana, mutta palvelu pelaa koko ajan, ja syömisestä huolimatta (tai ehkä juuri sen ansiosta) kaikki kuuntelevat kiltisti. Sitten 2-3 tunnin päästä porukka ulos ja toinen sakki sisään kuuntelemaan toisen setin. Chick Corean kaltaisetkin nimet esiintyvät näissä pikkuklubeissa, kaksi settiä illassa ja usein viikko putkeen. Luulisi että tällä samalla konseptilla voisi edes yksi jazzklubi toimia Suomessa!

Se että New Yorkissa ei ehkä nuku, ei johdu välttämättä vilkkaasta yöelämästä, vaan suurkaupungin metelistä. Kaksi ensimmäistä yötä menin nukkumaan puolenyön jälkeen, ehkä noin yhden aikaan, ja paitsi että viidenteen kerrokseen kuului loistavasti kaikki ohi ajavat ambulanssit ja muut sireeniautot, niin klo 4.30 alkava räjäytystyömaa piti huolen liikenteellisesti hiukan rauhallisemmasta aamuyöstä. Korvatulpat eivät auttaneet, ei pumpuli, ja toisen yön jälkeen kiltin suomalaisen oli pakko mennä respaan kysymään, että saisiko uuden huoneen. Hotelli oli täynnä ja asiaa luvattiin harkita seuraavana päivänä. Kolmannen yön jälkeen sanoin vastaanottovirkailijalle, että kyllä Suomessa meillä kotona paukkui peltikatto pari vuotta sitten aika lujaa myrskyllä, mutta tämä on kyllä pahempaa. Lausunnollani oli juuri toivottu vaikutus: nainen katsoi tosi pitkään ja sanoi, että eiköhän uusi huone järjesty. Nukuin loput yöt oikein hyvin hotellin 18. kerroksessa sisäpihan puolella.

Vesa Sytelä

Festivaalin kalenterissa eletään tällä hetkellä sitä aikaa, jolloin laitetaan kuluneen kesän viimeisiä asioita pakettiin ja suunnitellaan tulevaa. Yksi etappi menneen kesän asioista on joka syksyinen viranomaisten palautepalaveri. Palavereissa puheenvuoro on aina ollut nimenomaan viranomaisilla ja tapahtuman järjestäjät ovat tittelistä riippumatta olleet lähinnä kuunteleva osapuoli ottaen vastaan niin risut kuin ruusutkin. Ottamatta kantaa siihen kumpia kulloinkin on tullut, sinä aikana kun olen Jazzin tuotantoa johtanut, tilaisuudet ovat olleet antoisia ja keskustelua herättäviä.

Tapahtuman järjestäminen on Pori Jazzin kokoisen tapahtuman kohdalla aina ammattimaista toimintaa. Riippumatta siitä millainen tapahtuman luonne on ja esitettiin siellä millaista ohjelmaa tahansa, ovat perusasiat aina samat; yleisö tulee paikalle katsomaan kun esiintyjä esiintyy ja tapahtumassa tai sen sidosryhmissä työtä tekevät varmistavat parhaansa mukaan, että mainitut tahot kohtaavat. Jotta kaikki edes teoriassa sujuisi hyvin ja johtaisi toivottuun lopputulokseen, pitää kaikkien edellä mainittujen syödä, juoda, nukkua ja liikkua sujuvasti paikasta toiseen, riippumatta siitä minkä ryhmän edustajasta on kyse. On selvää, että monta muutakin yksityiskohtaisempaa asiaa tapahtumaan kuuluu, mutta periaatteessa kaikkien inhimilliset perustarpeet tapahtuman onnistumiselle ovat tässä.

Pori Jazzin turvapäällikkö Jarkko Heinilä on joskus osuvasti todennut että “turvallisuus on tunne”. Turvallinen tunne on usein sellainen asia jota ihminen ei välttämättä edes huomaa, kunnes se syystä tai toisesta järkkyy. Juuri tämä on asia miksi sujuva ja toimiva yhteistyö eri viranomaisten ja tapahtuman järjestäjän kanssa on niin tärkeää. Suurelle yleisölle näkyvintä osaa viranomaisista edustavat ulkoisten tunnusmerkkiensä vuoksi tietenkin poliisi, palo- ja pelastusviranomaiset. Näiden lisäksi on paljon muitakin tahoja jotka huolehtivat mm. siitä että ruoka jota syödään on puhdasta, teltat ja rakenteet täyttävät turvallisuusnormit, liikenne sujuu turvallisesti, jätteet päätyvät oikeaan osoitteeseen, kukaan ei menetä kuuloaan, kaikki mahtuvat heille varattuun tilaan ja ettei väkeä toisaalta ole liikaa, jne jne.

Olen usein todennut aloitteleville tapahtumatuottajille että viranomaisia ei pidä nähdä tapahtumaa jarruttavina “peikkoina” eikä heidän työnsä tarkoitus ole lyödä kapuloita tapahtuman järjestäjän rattaisiin vaan varmistaa että asiat sujuvat, paitsi lakien ja asetusten mukaan, myös ennen kaikkea turvallisesti. Molemmilla osapuolilla, niin järjestäjällä kuin viranomaisellakin, on varmasti yhteisenä tavoitteena se että asiat sujuvat hyvin, että kaikilla on turvallinen olo ja että tuo tunne myös säilyy tapahtuman loppuun saakka.

Järjestäjä saattaa olla osaava ammattilainen luodessaan edustamalleen tapahtumalle hienoja puitteita, mutta onneksi kenenkään ei tarvitse sentään osata ihan kaikkea itse, vaan voi tarvittaessa kääntyä viranomaisen puoleen silloin kun neuvoa kunkin alan asiantuntijalta tarvitsee ja keskittyä itse omalta osaltaan siihen minkä parhaiten osaa eli tapahtuman järjestämiseen!

Juha Miikkulainen

Viime päivinä maailman turuilla ja toreilla on keskusteltu finanssialan turbulenssista. Yhdysvalloista Islannin kautta Eurooppaan kulkeutunut pörssiharmitus on täyttänyt palstamillimetrejä. Suhdanteet kuuluvat kuitenkin maailman talouteen yhtä varmasti kuin ihmisten mieltymys leipään ja sirkushuveihin.

Nyt todennäköisesti puhutaan hetki matalasuhdanteesta, kesällä kuunnellaan joka tapauksessa jazzia, kuten jo 43 kertaa aiemminkin on tehty. Toivottavasti talouden tunnelmat ovat tuolloin jo paljon iloisemmat, siihen uskomme ja osaltamme rytmimusiikin merkeissä tunnelmaa edistämme.

Oma kalenteri on täyttynyt ensi kesän suunnitelmien laadinnasta, sisäisistä palavereista sekä yhteistyökumppanien palaute- ja sopimustapaamisista. Avoimiin kysymyksiin haetaan porukalla vastauksia. Miltä Jazzkatu tulee näyttämään, mitkä yritystuotteet kuuluvat jatkossa tuotevalikoimiimme, miten nykyiset kumppanimme voisivat paremmin hyödyntää Pori Jazz –yhteistyötä ja ketkä olisivat uusia, mielenkiintoisia sponsoreita. Näissä merkeissä päivät kuluvat niin Jazztoimistolla kuin kilometrejä niellen Pori–Helsinki–Pori valtatiellä.

Nyt on suunnittelun, määrittelyn, neuvotteluiden ja pohjustamisen aika. Marras-joulukuusta alkaen on toteuttamisen ja sopimusten naputtelun vuoro.

Tänään laitetaan talvirenkaat alle. Festivaaliin alkuun on 271 päivää jäljellä ja perille pitää päästä suurin piirtein ehjänä.

Tervehtien,
Miikku

Ps. Kokeilkaa uudelleen avattua Kyläpelimanni-huoltoasemaa valtatie kakkosen varrella Humppilassa. Sieltä löydätte loistavat munkit ja iloista palvelua. Tämä ei ole maksettu mainos.

Veli-Jukka Leppänen

… nimittäin paikoilleen elämysten tuottamisessa. Uuden festivaalivuoden alkaessa elokuussa ensin kerätään kuluneen vuoden kokemukset yhteen, käydään läpi asiat jotka toimivat hyvin ja toisaalta asiat, joita pitää kehittää tulevia festivaaleja suunniteltaessa.

Ensi vuoden osalta suunnittelu on jo käynnistynyt: palautteet on kerätty ja analysoitu sekä ensimmäiset aihiot uusista ideoista on heitetty ilmaan. Suunnittelu perusporukan kesken jatkuu ensi viikolla seuraavassa suunnittelupalaverissa, jossa ideoita ja ajatuksia tulevien festivaalien osalta ruoditaan ja jalostetaan.

Festivaalin suunnitteluun uudistumisen näkökulmasta vaikuttavat myös järjestäjästä riippumattomat asiat, jotka pakottavat uudistumaan – esimerkiksi joku tietty konserttipaikka ei ole enää käytettävissä. Tällaiset tilanteet ovat aina myös mahdollisuuksia, samoin kuin nykytekniikan kehityksen kautta tulevat mahdollisuudet uudenlaisten palvelujen toteuttamiseen.

Pori Jazzin arvoja jo vuosikymmenten ajan ovat olleet edelläkävijyys ja elämyksellisyys. Olemassa olevan tekniikan hyödyntämisen näkökulmasta näitä ovat olleet ensimmäiset nettisivut 1990-luvun puolivälissä ja samoihin aikoihin reaaliaikaisesti välitetyt konsertit isdn- ja internet-yhteyksiä hyödyntäen suoraan New Yorkin klubeihin, erilaiset kännyköiden hyödyntämiseen liittyvät kokeilut koko niiden olemassaolon ajan sekä tietotekniikan hyödyntäminen jo 1980-luvulta lähtien festivaaliin liittyvän tiedon hallinnassa ja jakelussa.

Vuonna 2008 Pori Jazz oli mukana toteuttamassa festivaalin aikana uudenlaisten mobiilipalvelujen käyttöä tutkivassa esiselvityksessä. Samoin Pori Jazz on mukana Tampereen teknillisen yliopiston hallinnoimassa “Mobile Social Media: video applications for entertainment and learning (MSM)”-hankkeessa, joka sai juuri rahoituspäätöksen Tekesiltä.

Tällaisissa hankkeissa Pori Jazz -festivaali antaa mahdollisuuden Living Lab -tyyppisesti kokeilla ja tutkia erilaisten uudentyyppisten palvelujen käyttöä alueellisesti ja ajallisesti rajoitetun tapahtuman näkökulmasta.

Viimekesäisen tutkimuksen perusteella Pori Jazzin rooli on tuottaa täsmätietoa festivaalikävijöille ja hakea täsmätiedon jakamiselle uudenlaisia toteutuksia. Siihen käytössä oleva teknologia ja käynnissä oleva taustajärjestelmien uudistaminen antavat hyvät puitteet.

Eli “Koskaan et muuttua … eikun juuttua saa!”

Niina Eeva

Pori Jazzissa on palattu arkisen aherruksen pariin. Meillä pitäisi oikeastaan olla käytössä ns. koululaiskalenteri, jonka vuosi alkaa elokuusta ja päättyy heinäkuuhun, sillä niinhän se meidän vuotemme kuitenkin rakentuu!

Vaikka omista kouluajoista onkin jo vuosia, tuntui töihin paluu samanlaiselta kuin aikoinaan koulun penkille palaaminen kesäloman jälkeen. Toisaalta fiilis on haikea; joko se kesä nyt on ohi, etenkin kun kelit loppukesästä olivat mitä olivat. Toisaalta sitä puhkuu uusia ideoita ja ainakin loppulomalla alitajunta raksutteli jo työasioita, ideoita ja kehitysehdotuksia ensi vuodelle. Eikä auttanut muu kuin kirjoitella salaa kalenterinkulmaan muistilistaa näistä loman ja totaalisen rentoutumisen tuottamista ajatuksista.

Meiltä Pori Jazzissa ympärivuotisesti työskenteleviltä kysytään usein, mitä me sitten oikein teemme syksyllä ja talvella. Vitsinä tulee heitettyä, että soitamme pan-huilua Airion kulmalla… Tosiasiassa kalenteri kuitenkin täyttyy palautepalavereista kaikkien yhteistyökumppanien kanssa, uusien kumppanien ”metsästyksestä”, ideointi- ja kehityspalavereista mainostoimiston kanssa, oman porukan palaute/suunnittelupäivistä, ynnä muusta. Eli katseet on käännetty vahvasti tulevaan vuoteen ja seuraavaan festivaaliin, mutta viime festivaalin jälkipyykkiä unohtamatta.

Katja Leppäkoski

Kuinka viehättävän kulunut ja korni sanonta, mutta mitään muuta kuvaavampaa ei tähän olotilaan keksi, kun takana on pari viikkoa melkoista hulinaa, hälinää, puhelimen pirinää, käytännön piloja, tervetulopuheita, valtiovierailuja, sähkökatkoksia, pimennysteipeillä varustettu laina-auto diivalle, ja pari muuta juttua.

Pori Jazzin kokoisen festivaalin suunnittelu ja kokoon saaminen on aina 2-3 vuoden työ, joten rullaavasti pohdimme asioita niin ensi vuodelle, kuin pidemmällä tähtäimellä. Kasaan pitää saada konserttipaikat ja tuotanto, profiilit ja konseptit, budjetit ja rahoitus, yhteistyökumppanit, markkinointi ja visuaalinen ilme, organisaatio, ja tietysti esiintyjät. Aina yritämme kehittää ja oppia edellisestä festivaalista, mutta silti on rehellisesti myönnettävä, että myös joitakin virheitä toistamme vuodesta toiseen. Kuitenkin yksi askel taaksepäin on joskus hyväksyttävää, kun kolme mennään eteenpäin. Näin festarin jälkeen meille tulee aina runsaasti palautetta, joista suurin osa on asiallisia ja niissä saattaa olla jopa fiksuja parannusehdotuksia, jotka mahdollisesti jopa seuraavana vuonna toteutamme. Muutama palaute on tosin joka vuosi myös niin mauton ja epäasiallinen ettei tiedä pitäisi itkeä vai nauraa, joskus kyllä ajattelen että on suorastaan koomista miten joku kuvittelee minun toimitusjohtajana päättävän esim. miesten pisuaarin tarkan määrän ja paikan…

Festivaalilla tilanteet elävät ja muuttuuvat nopeasti, ja lehmän hermot ovat tarpeen. Tästä hyvä esimerkki oli lauantai 19.7. kun tulin kaupungintalolta cocktail-kutsuilta Kirjurinluotoon ja ohjelmassani oli pitää kolmessa eri paikassa tervetulopuheenvuoro. Vettä satoi jo tullessani, mutta ekan tilaisuuden jälkeen totesin että juhlavampi kolttu ja sandaalit on pakko vaihtaa farkkuihin ja sadeviittaan, kun sade yltyi tolkuttomaksi kaatosateeksi. Sitten tuli viesti, että toiseksi viimeinen esiintyjä Shaggy ei ehkä ole lentokoneessaan, ja minuutti siitä, niin lavalta meni sähköt Tower of Powerin soittaessa! Ajattelin että vaihdan nyt farkut ensin, ja panikoin vasta sitten. Vaatteiden vaihdon aikana alkoi taas lavalta kuulua musiikki, ja sen jälkeen tuli viesti että Shaggy on saapunut Helsinkiin. Ja minun roolini oli siinä kohtaa vain ottaa tilannekatsauksia vastaan, muutaman muun harteilla ongelmien oikea ratkaisu tapahtui. Mutta hienolla yhteistyöllä kaikki aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Muistan kun itse kävin ensimmäistä kertaa Kirjurinluodon konsertissa opiskeluaikanani 90-luvun alussa, ja siellä penkillä istuessa oli helppo ihmetellä miksi esiintyjävaihto kestää ja miksi tuokin teltta on tuossa kohtaa, ja montaa muuta juttua. Nyt kun itse on puuhassa sisällä, päällimmäiseksi tunteeksi festivaalin jälkeen jää aina se, että kuinka hieno porukka tätä tapahtumaa on tekemässä, jotka eivät koskaan näy mihinkään ulospäin. Olen vilpittömästi iloinen tästä hullunhauskasta jazz-heimosta, jotka festivaalin onneksi ovat tähän juttuun niin paljon hurahtaneet, että laittavat täysillä itsensä peliin Pori Jazzin toteuttamiseksi, sillä ilman heitä tästä ei tulisi mitään!

Suurin kiitos kuuluu vapaaehtoisille ja heidän ryhmänvetäjilleen, jotka ovat mukana juuri siksi, että tämän festarin tekeminen on kivaa. Todella tärkeitä ovat myös hyvät kumppanit niin esitystekniikan, markkinointiviestinnän, rakentamisen kuin monet muut käytännön työn tekijät, samoin kuin yhteistyökumppanit, joista iso osa on ollut mukana jo useamman vuoden. Iso kiitos kuuluu myös meidän omalle ydintiimille ja toimistoporukalle, jotka ovat sydämellä mukana tässä hullunmyllyssä. Kuningas tässä näytelmässä on tietysti esiintyjät, jotka näkyvät (ja kuuluukin näkyä) yleisölle eniten. Tänä vuonna nähtiin hienoja konsertteja, hyviä bailuja, spontaaneja jameja, kokeilevia performansseja. Yhtään kaameaa floppia ei tällä festivaalilla nähty, mikä on aina festarijärjestäjän painajainen, päinvastoin osa esiintyjistä jopa ylitti odotukset.

Kun kerran aloitin kliseellä, niin myös lopetan siihen, kun kerran jo edellinen kappale oli oscar-gaala-tyyppinen kiitosvuodatus: Kunnia sille kelle kunnia kuuluu, eli kaikille edellä mainituille, sekä hienolle yleisölle! Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen – Pori Jazz every year in July.

Vesa Sytelä

Tätä kirjoittaessa olen juuri tullut kuntoilemasta ja kuten tapanani on, luin kuntopyörän päällä jälleen päivän iltapäivälehden. Päivästä ja lehden paksuudesta riippuen aikaa kuluu tuokioon juuri sopiva määrä niin että pääsee mukavasti hikeen. Tänään suurin huomio kiinnittyi urheilusivuihin joiden ykkösaihe oli tietysti juuri päättyneet jalkapallon EM-kisat ja Espanjan täysin ansaittu voitto. Edellisestä mestaruudesta on ikuiseksi alisuorittajaksikin leimatun joukkueen kohdalla kulunut yli 40 vuotta ja jo siitäkin syystä voittoa voi pitää täysin ansaittuna.

Yksi väliotsikko kertoi että “kisojen sympaattisin joukkue voitti”, enkä voi muuta kuin yhtyä tähän sitaattiin. Espanja pelasi, vaikkakin pelaajansa temperamenttisia välillä ovatkin, nöyrää ja joukkueen eteen uhrautuvaa jalkapalloa. Voi vain kuvitella mitä puhumalla 69-vuotias mestarivalmentaja Luis Aragones on saanut pelaajat uskomaan itseensä joukkueena ja pelaamaan määrätietoisesti kohti yhtä ja ainoaa päämäärää. Se ei liene ollut helppoa vahvojen yksilöiden joukkueessa, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Aragonesin aikana maa on pääsääntöisesti ollut voittoputkessa ja vanhimpana valmentajana mestaruuden koskaan voittaneen valmentajan asenteesta kertoo jotain se, että hän tarjoutui aikanaan jopa eroamaan maajoukkueen kahden perättäisen tappion jälkeen. Onneksi eroa ei myönnetty.

Vaikkakin täysin eri lähtökohdista, samanlainen nöyryys tuli mieleeni kun viikonloppuna pidettiin ensimmäinen Jazzin toimitsijatapaaminen. Mukana oli jälleen niin uusia tulokkaita kuin jo vuosia mukana olleita vakiokasvoja ja juuri näiden jo monta vuotta mukana olleiden nöyrä ja samalla ihailtavan ylpeä asenne omaan työhön tekee vuodesta toiseen aina yhtä suuren vaikutuksen. On upeaa ja kasvattavaa saada olla mukana seuraamassa, kuinka ihmiset vuodesta toiseen jaksavat innosta puhkuen hypätä mukaan, kuka mihinkin työhön. Olen joka vuosi kuullut kuinka moni sanoo “tämän olevan varmasti viimeinen vuosi” ja kuinka ollakaan seuraavana vuonna nähdään jälleen samoissa merkeissä. Tällaisesta asenteesta ei voi muuta kuin ottaa opikseen, ihan jokaisen!

Nöyrällä asenteella ja ahkeruudella pääsee monessa asiassa pitkälle ja saa aikaan hyviä tuloksia asiassa kuin asiassa, työssä kuin työssä ja tilanteessa kuin tilanteessa. Koko Jazzin toimitsijaorganisaatio on upea esimerkki tällaisesta asenteesta ja siitä kuinka hienoon yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen se on “Jazzheimon” kohdalla johtanut.

On etuoikeutettua olla mukana ja läheltä seuraamassa tällaisen hienon joukon jokavuotista aherrusta!