Mikko Peltola
Sunnuntaina 25. heinäkuuta Kirjurinluodon konserttipuistossa on harras hetki. Maailman parhaisiin kitaristeihin lukeutuva Jeff Beck nousee lavalle. Edellisestä Suomen vierailusta on vierähtänyt 39 vuotta, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.
Jeff Beckiä pidetään yhtenä maailman parhaana rock- ja fuusiojazzkitaristina. Hänen rinnalleen nostetaan vain Eric Clapton ja Jimmy Page sekä edesmennyt Jimi Hendrix.
Beck olisi varmasti huomattavasti tunnetumpi kuin mitä hän on nyt, jos olisi keskittynyt pelkästään esimerkiksi rockiin tai jazziin. Beck on soittanut aina sitä, mitä on huvittanut. Hänen mielikuvituksellinen ja häikäisevä soittonsa on kirkastanut monia musiikkityylejä. Tämän lisäksi Beck ei ole kovasti perustanut tähteydestä. Hänen on valinnut usein mieliharrastuksensa vanhojen autojen ehostamisen maailmankiertueiden sijaan. Nyt asiat ovat ilmeisesti toisin, sillä Beck on kiertänyt viime vuodet ahkerasti maailmaa ja äänittänyt albumeja.
Kotisaarellaan Britanniassa hän on esiintynyt myös yhdessä ystävänsä Eric Claptonin kanssa. Se on harvinaista herkkua kaikille kitaristeille ja tietysti muillekin musiikin ystäville.
Beckin tie tähtiin aukesi Yardbirds-yhtyeestä, jossa hän korvasi 60-luvun puolivälissä Claptonin. Tämän jälkeen Beck on johtanut omia yhtyeitään. Hänen yhtyeissään ovat soittaneet muun muassa Rod Stewart, Ron Wood ja Nicky Hopkins. Beck teki myös loistavaa musiikkia kosketinsoittaja Jan Hammerin kanssa. Beckin 60-luvun bluespohjainen hard rock toimi esikuvana monelle brittiyhtyeelle.
Porissa mestarilta voi odottaa lähes mitä vain, sillä hän osaa kaikkea. Hän julkaisee huhtikuussa ensimmäisen studiolevynsä 7 vuoteen. Emotion & Commotion -albumi kannattaa hankkia, siltä kuullaan varmasti materiaalia. Beckiin voi tutustua myös hienon Beckology-boxin kautta. Älkää unohtako myöskään hienoa jazzvaikutteista Blow by Blow -albumia.
Jeff Beckin Porin konserttiin kannattaa valmistautua. Uskon, että se palkitaan upeana kuunteluelämyksenä, sillä Beck is back!
Muistamisen (ja suosittelemisen) arvoista jälkeä Jeff Beck teki myös Vanilla Fudge -miesten Carmine Appicen ja Tim Bogertin kanssa. B, B & A oli yksi 70-luvun alun kovimpia rock/blues-kokoonpanoja.
Olin just tsekkailemassa Beckin Euroopanrundin keikkamestoja ja kelailin Madridin ja Milanon välillä kunnes päivänä eräänä huomasin, että TIEDOT OLIVAT MENNEET UUSIKSI. Sivuilla oli ollut EDELLISVUOTISET keget ja NYSSE LURJUS YRITTÄÄ KOLMATTA TAI NELJÄTTÄ KERTAA PORIIN!!! Tiedän kyllä, että jätkää on yritetty muutamia kertoja aikaisemminkin mutta hän oli aika epäluotettava aikoinaan eikä häntä yksinkertaisesti huvittanut soittaminen, varsinkaan rundaaminen. Mutta nykyään hän vaikuttaa paljon rennommalta ja lunkimmalta jäbältä kuin aikaisemmin. Ja jälki on tappavaa. Nää pari vikaa liveä ovat aivan tajuttomia ja Youtube on täynnä loistavia keikkapätkiä.
On makuasia, pitääkö Beckiä vaiko Hendrixiä kaikkien aikojen parhaana kitaristina. hendrix oli kitaransoiton uudistaja mutta mulle Beck on aina ollut se kaikkein sielukkain soittaja, jonka saundin tunnistaa sekunnissa esimerkiksi leffan taustalta vaikkapa elokuvassa The Twins (Schwarzenegger ja DeVito). Kun on itse ehtinyt nähdä Pagen, Claptonin, Van Halenin, Neville Brosin, Zapan, Hawkwindin, Stonesit, Bandin, Defunktin, Wilson Pickettin, Allen Toussaintin, Neil Youngin, Roger McGuinnin, Thorogoodin, Clashin, Ramonesit ja Johnny Thundersin eräitäkin luetellakseni niin ei ole oikeastaan nähtävä enää kuin Jeff Beck. Paitsi niin monta kertaa kuin mahdollista!!!!
Tossa johdannossa on mainittu Blow By Blow ja Beckology. BBA ei mielestäni onnistunut kaksisesti levyllä, itse asiassa floppas totaalisesti. Paljon parempaa kamaa on jeff Beck Group mark kakkosen aikainen kama Max Middletonin, Cozy Powellin, Bob Tenchin ja Ron Woodin kanssa.