Archive for marraskuu, 2009

Pori Jazzin osaaminen kiinnostaa myös kansainvälisesti

maanantai, marraskuu 30th, 2009

Niina Eeva

Pori Jazz on kiinnostava, tunnettu ja arvostettu alan toimija Suomessa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä se, että Pori Jazz on yksi Euroopan ja myös koko maailman vanhimmista ja johtavista jazztapahtumista. Meistä on otettu mallia niin kotimaassa kuin maailmallakin.

Joka kesä isännöimme useita vierasryhmiä festivaaleilta ympäri maailmaa. Viime vuosilta muistan ainakin Shanghain, Etelä-Korean ja Istanbulin jazzfestivaalien vierasryhmät.

Jo muutamana vuonna festivaaliaikana on järjestetty Pori Jazz for Professionals -seminaari. Lisäksi kuluvana syksynä käynnistyi Turun Kauppakorkeakoulun ja Taikin yhteinen Creative Busines Management -maisteriohjelma, jossa yhtenä koulutuksen liikkeellepanevana voimana, suunnittelijana ja luennoitsijana on ollut Pori Jazzin senior advisor Jyrki Kangas.

Ensi kesänä saamme jälleen vieraita Shanghaista, kun Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön täydennyskoulutuskeskus Edupoint järjestää heinäkuussa ”Cultural Management Training” -koulutuspaketin. Kansainvälinen ja monitieteinen tapahtumatuotannon kurssi on shanghailaisten vieraiden lisäksi avoin kaikille. Koulutuspaketissa hyödynnetään Porin yliopistokeskuksen eri yliopistoyksiköiden erityisosaamisalueita. Kolmen viikon kurssista kaksi viikkoa on teoriaopintoja ja yksi viikko kurssilaisilta kuluu käytännön työssä, muun muassa kolme päivää Porin Jazzin toiminnassa. Lue lisää koulutuksesta täältä.

Pinnan alla kuhisee

tiistai, marraskuu 3rd, 2009

Elina Yrjölä

Marraskuu tuo mukanaan lyhyitä, pimeitä ja myrskyisiä päiviä, ja lumen tuloa sekä pelätään että odotetaan. Marraskuun alku tuo kuitenkin jo mieleen joulun lähestymisen ihanine jouluvaloineen ja -lauluineen kuin myös väistämättömän jouluhässäkän. Täällä jazztoimistossa on tähän aikaan vuodesta pintapuolisin rauhallista eikä puhelimet pirise koko aikaa, mutta kuten aina – pinnan alla kuhisee. Sopimuksia valmistellaan ja neuvotteluja käydään ja festivaalin 2010 suunnittelu on jo kovassa vauhdissa. Toimitusjohtajamme Katja on uuden taiteellisen johtajamme Tuomaksen kanssa IJFO:n (International Jazz Festivals Organisation, toim.huom.) kokouksessa New Yorkissa neuvottelemassa festarikollegoiden kanssa esiintyjistä ja tulevista kiertueista. Toimiston rutiineissa on valmisteilla syksyn viralliset kokoukset, alustavat tilintarkastukset ja toimiston perinteiset, pienimuotoiset joulujamit.

Suureksi iloksemme saimme jo lokakuun lopussa ensimmäisen erän Pori Jazz 2010 tuotteita myyntiin ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että hyvältä näyttää! Kustaa Saksin suunnittelema vuoden 2010 juliste antaa oivalliset lähtökohdat tuotemaailman ideointiin. Uusi tuotepuolen yhteistyökumppanimme Innoflame Oy on lähtenyt mukaan suunnitteluun suurella innolla ja tarmolla ja tuloksia voi tulla katsahtamaan vaikka Pori Jazzin toimiston jazzshoppiin sekä Porissa Sokokseen, Prismaan ja Ratsulaan.

Nettikauppaan tuotteita shoppailemaan pääsee vielä marraskuun aikana, joten nyt on hyvä aika alkaa suunnitella pikkupaketteja pukinkonttiin. Perinteisten paitojen, fleecien ja hupparien lisäksi tarjolla on nyt myös laaja valikoima erialaisia päähineitä; pipoja ja lippiksiä sekä hauskoja karvahattuja. Tuollaisen karvahatun aion itsekin ehdottomasta ostaa, jos vaikka joulunaikaan pääsisi Lapin hiihtomaille hiljentymään – pitänee vain päättää onko se lumivalkoinen vai räväkän punainen.

Jos mielitte meille toimistolle shoppailemaan niin siihen on mahdollisuus aina 22.12. asti. Sen jälkeen jazztoimisto hiljentyy joululomalle loppiaiseen saakka. Toivon teille kaikille jazzin ystäville mukavaa syksyä ja iloista joulun odotusta! Keep swinging!