Archive for heinäkuu, 2009

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

perjantai, heinäkuu 24th, 2009

Katja Leppäkoski

Jälleen yksi hieno Pori Jazz -festivaali on takana. Monella mukana olleella niin yleisössä kuin tekijäporukassa on varmasti tällä viikolla univelkaa, pää tyhjänä ja jalat rakoilla, mutta toivottavasti myös upeita muistoja, hienoja elämyksiä ja onnistumisen tunteita. Vaikka Pori Jazz järjestettiin jo 44. kerran ja organisaatiossa on paljon osaamista ja kokemusta, tehdään joka vuosi silti uusi festari, jossa pitää joka kerta kaiken toimia, palveluiden sujua, esiintyjien mielellään ylittää itsensä ja koko organisaation täytyy pitää yhtä myös hankalissa tilanteissa. Vaikka on kuinka paljon rutiinia, niin organisaation toimivuuden testaa aina yllätysten hallinta ja kyky improvisoida. Eikä se vielä riitä, kaikki tämä kuuluu tehdä iloisella mielellä ja hymyssä suin!

Joka vuodesta pitää myös oppia tulevaisuuden varalle; yhdistelmä itsevarmuutta ja nöyryyttä on tärkeä. Paljon on tehty asioita oikein ja paljon asioita täytyy myös kehittää, ja täytyy hyväksyä se tosiasia, ettei tämä tule valmiiksi koskaan. Tai ainakaan toivottavasti ei tule, tylsäähän tästä silloin tulisi!

On vaikea laittaa järjestykseen mikä kiitos tuntuu itsestä parhaalta; Ensimmäistä vuotta olleet kesätyöntekijät jotka jo heti festarin jälkeisenä päivänä sanovat tulevansa ensi kesänä mielellään uudestaan (lähes aina tuo tunne syntyy aikaisintaan syksyllä ;-) vai se, että yli 20 vuotta ollut toimitsijakonkari iloitsee siitä miten hienoa oli taas olla mukana? Vaiko se, että yhteistyökumppanin edustaja tulee Poriin viideksi päiväksi lomallaan siksi, kun täällä on niin hyvä meininki, vaikka hänen vieraansa ovat täällä vain päivän. Vai se, että Setzerin kiertuemanageri lähettää ylistävän kiitoskirjeen niille, joiden kanssa on Jazzin organisaatiosta työskennellyt joko ennen keikkaa tai Porin visiitin aikana? Vai se, että ne itselleni tulleet yhden käden sormilla laskettavat festivaalikävijöiden reklamaatiot (jotka olivat kaikki ihan asiallisia), alkavat tai päättyvät kuitenkin kiitoksilla hyvistä festareista? Mahdoton valita ja jokaisen kiitos tuntuu hienolta. Ja suurin kiitos kuuluu sille, joka tämän kaiken tekee ja mahdollistaa: vapaaehtoiset ja muu Pori Jazzin organisaatio, esiintyjät, yleisö ja yhteistyökumppanit, niin sponsorit kuin urakoitsijat. Suurkiitos kaikille!

Ensi vuonna uusi juhla ja uudet kujeet!!!

Sisäpiirin vinkkejä

maanantai, heinäkuu 13th, 2009

Niina Eeva

Oma topten-listani Pori Jazz 2009:n tarjonnasta on seuraava:

1.    Raphael Saadiq LP44!llä perjantaina 17.7.: Soundista ei uskoisi, että herran viime vuonna ilmestynyt levy on tehty vuonna 2008 eikä 1968! Vaihtoehtoisesti keikka myös Kirjurinluoto Arenalla torstaina 16.7.

2.    Nicola Conte Jazz Combo Otava Factoryssa torstaina 16.7.: Tätä kuunnellessa kuuluu sulkea silmät ja kuvitella itsensä avoautoon Italian maaseudulle. Toinen keikka samana päivänä LP44!:llä.

3.    Erykah Badu Kirjurinluoto Arenalla perjantaina 17.7.: Pakko nähdä, miten tyylikäs turbaanipää tekee odotetun paluun Pori Jazziin.

4.    Priscilla Ahn Porin Teatterissa lauantaina 18.7.: Neitokaista kuvataan uudeksi Norah Jonesiksi. Upea eteerinen ääni. Toinen keikka Cafe Jazzissa sunnuntaina 19.7.

5.    A Night With Motown Otava Factoryssa torstaina 16.7. (ja perjantaina 17.7.). Luvassa aitoon Motown-tyyliin vedettyjä klassikoita mm. Stevie Wonderilta, The Supremesiltä, Marvin Gayeltä, The Jackson 5:lta jne. Tätä ei ehkä pysty kuuntelemaan tanssimatta!

6.    Axl Smith LIVE! LP44!:llä lauantaina 18.7. Pikapuoliin ilmestyvän levyn materiaalia kuvataan Michael Jacksonin ja Princen kohtaamiseksi. Tästä tulee vielä iso juttu!

7.    Jaska Lukkarinen Trio Café Jazzissa perjantaina 17.7.: Pori Jazzin Vuoden Taiteilija vuosimallia 2009 lavalla. Must see.

8.    SpokFrevo Orquestra Kirjurinluoto Arenalla sunnuntaina 19.7. Upeaa big band -jazzia brasilialaissävytteisenä. Vaikuttava näky!

9.    Lavatanssit – Electronic mbar stagella lauantaina 18.7. Voi kunpa osaisin tanssia paremmin humppaa!

10.    Regina mbar stagella torstaina 16.7. Regina Pori Jazzissa, vihdoin! Liput vain kympin. Sinne!